Skip to main content

Koulutusuutisia hankkeelta!

3Cat4 student working on CubeSat Satellite

Kuva ©ESA. 3Cat4 opiskelija työskentelee satelliitin parissa. 

Hankkeemme työpaketti numero 2 keskittyy avaruusalan koulutuksen vahvistamiseen. Iloksemme voimme kertoa, että useita edistysaskelia on otettu jo tämän vuoden aikana. Edistystä on tapahtunut sekä lyhyen aikavälin koulutustarjonnan laajentamisen parissa että pitkäjänteisemmässä tulevaisuuden koulutustarjonnan kehittämisessä.  

Ensimmäinen korkeakoulujen yhteistyönä järjestetty kurssi oli menestys. Pilotoimme Turun yliopiston järjestämää kurssia Johdatus avaruustoimintaan (Introduction to Space Activities), jossa opiskelijoilla oli mahdollisuus ansaita kolmesta viiteen opintopistettä. Kurssilla luennoi vierailevia luennoitsijoita myös Tampereen yliopistosta, Aalto-yliopistosta, Helsingin yliopistosta ja VTT:ltä. Kurssille ilmoittautui 194 opiskelijaa, joista 132 suoritti kurssin loppuun. Kurssin loppuun suorittaneista 26 suoritti sen viiden opintopisteen laajuisena. Lisäksi 38 henkilöä seurasi kurssia. Kurssilla katettiin laaja-alaisesti eri näkökulmia avaruustoimintaan, sillä mukana oli sisältöjä esimerkiksi avaruustoiminnan historiasta, kaukokartoitussovellutuksista, paikannuksesta sekä eri kiertoratojen käytöstä.  

Tampereen yliopisto aloitti ensimmäisenä maailmassa koulutusyhteistyön EU:n Space Academy oppimisympäristön hyödyntämisessä. Fundamentals of Space Economy -kurssilla opiskelijat hyödynsivät EU:n monitieteisen avaruuskoulutuskokonaisuuden resursseja. Aiheesta uutisoi myös EUSPA, koko jutun voit lukea klikkaamalla tästä linkistä. Kurssi herätti runsaasti kiinnostusta opiskelijoissa. Kurssille ilmoittautui 85 opiskelijaa, ja sen suoritti 27 opiskelijaa. Kurssi tulee jälleen syksyllä 2026 tarjolle Tampereen yliopiston opiskelijoille, FITech-verkostoyliopiston opiskelijoille sekä SpacEconomy-ristiinopiskeluverkostolle.   

Avaruusalan monitieteinen koulutus vahvistuu Suomessa myös laajemmin uuden ristiinopiskeluverkoston myötä. Perustimme SpaceEconomy ristiinopiskeluverkoston, johon kuuluu kuusi yliopistoa ja kaksi ammattikorkeakoulua. Verkosto edistää monitieteellisiä opiskelumahdollisuuksia avaruusalla, kun eri oppilaitosten opiskelijat voivat hyödyntää toisten korkeakoulujen opintotarjontaa. Jokainen verkostossa mukana oleva korkeakoulu valitsee itse tarjottavat opintojaksot ja opiskelijakiintiön, sekä määrittelee minkä koulutusohjelmien opiskelijat voivat ilmoittautua verkoston kursseille. Opiskelijat voivat hakea tarjolla olevia kursseja oman oppilaitoksensa Sisu tai Peppi järjestelmästä alkaen syksystä 2026 eteenpäin. Ristiinopiskeluverkostoon voidaan ottaa myös muita suomalaisia korkeakouluja jäseneksi.  

Lähitulevaisuudessa Aalto-yliopisto tarjoaa muille yliopistojen opiskelijoille mahdollisuuden tutustua opiskelijasatelliittien rakentamiseen. Muille korkeakouluillekin avoimella kesäkurssilla tutustutaan Aallon ForeSail EduSat – CubeSat alustan satelliitteihin. Lisäksi Aallon omille opiskelijoille tarjotaan syksyn aikana Capstone kurssia yhteistyössä ICEYEn kanssa, jossa syvennytään projektimuotoiseen työskentelyyn yritysyhteistyössä. Aalto yliopisto tarjoa maisteritason avaruustekniikan opintoja Space Science and Technology pääaineen kautta sekä osallistuu avaruustekniikan opetuksella kansainvälisiin kaksoistutkinto-ohjelmiin SpaceMasters sekä Cold Climeate Engineering. 

Kehitystoimet eivät jää tähän. Tulevaisuuden suunnitelmissa Helsingin yliopistolla on mm. järjestää avaruusalan koulutuksen symposiumia yhdessä EU-rahoitteisen AEROFUSE –sisarprojektin kanssa Winter Satellite Workshopin yhteyteen tammikuussa 2027. Helsingin yliopiston kehittämän avaruusdataan liittyvän MOOC-kurssin tavoiteltu julkaisuaika on alkuvuodesta 2027. Lisäksi Turun yliopiston Porin yliopistokampukselle on suunniteltu uutta diplomi-insinöörin koulutusohjelmaa liittyen avaruusteknologiaan ja ympäristön monitorointiin. Lue lisää Pori Space Lab:ista tästä linkistä

SpacEconomy-hankkeessa rakennetaan askel askeleelta vahvempaa osaamispohjaa suomalaiselle avaruusalalle – yhteistyössä, yli tieteenalarajojen.