Skip to main content

SpacEconomy-hankkeen uutiskirje 1/2026

Kick-off -tilaisuutemme osanottajat Heurekassa

Lokakuussa alkanut Strategisen tutkimuksen hankkeemme on päässyt hyvään vauhtiin. Nettisivuillamme on paljon tietoa hankkeesta ja lähes päivittäisiä kannaltamme kiinnostavia avaruusuutisia; uutiset julkaistaan myös LinkedIn-ryhmässämme, missä on jo yli 200 jäsentä. 

Joulukuun alusta hankkeemme projektipäällikkönä aloitti Ia Hyttinen, jolla on tukeva kokemus hallinnosta sekä Suomen Akatemian ja Strategisen tutkimuksen hankkeista.  

“En ole aikaisemmin kiinnittänyt juurikaan huomiota avaruustoimintaan, mutta tämä on osoittautunut hyvin kiinnostavaksi – ja ennen kaikkea tärkeäksi!”, toteaa pääkaupunkiseudulta Tampereelle muuttoa tekevä Ia.
 

SpacEconomyn sisäinen kick-off Heurekassa joulukuussa 

SpacEconomy-hankkeen asiantuntijat kokoontuivat joulukuussa Heurekaan yhteiseen kick-off-tilaisuuteen (ks. kuva ylhäällä). 

Tapaamisen tavoitteena oli hankkeen käynnistäminen ja yhteisen toimintamallin muodostaminen: tarkensimme rooleja, suunnittelimme hankkeen etenemistä ja sovimme yhteistyön käytännöistä. 

Suuri osa hankkeeseen osallistujista tunsi jo toisensa etukäteen muista yhteistyökuvioista, joten varsinaiseen tutustumiseen meni varsin vähän aikaa. 

Tilaisuuden yhteydessä tutustuimme myös Heurekan ajankohtaiseen avaruusaiheiseen "Matkalla avaruudessa" -näyttelyyn tuottaja Sami Pihkalan opastuksella. Näyttelyssä pääsi muun muassa kokeilemaan kuukävelyä, matkustamaan Marsiin, tuhoamaan avaruusromua sekä ohjaamaan Kuun pinnalla liikkuvaa robottia. 

Heurekan näyttely tarjoaa innostavan ja elämyksellisen katsauksen avaruuteen – lämmin suositus kaikille, joita ajankohtaiset avaruusasiat kiinnostavat! Heurekan uusittu planetaariokin avautui juuri joulun jälkeen. 

SWS entrance

Winter Satellite Workshop tammikuussa

Vuosittainen Aalto-yliopiston avaruusopiskelijoiden voimainponnistus, Winter Satellite Workshop pidettiin Espoon Otaniemessä sijaitsevassa Dipolissa 20.–23. tammikuuta.  

Tapahtuma löi aikaisemmat ennätykset, sillä paikalle tuli noin 2300 henkilöä – mukaan luettuna kymmeniä hankkeemme tutkijoita – ja Dipolissa pidettiin yli 380 esitystä. Eräs näistä oli vastuullisen johtajamme Heidi Kuusniemen keynote-esitelmä hankkeestamme. 

Tämä oli SpacEconomyn ensimmäinen suurempi julkinen esiintyminen. 

Dipolissa oli myös näyttely, missä olimme myös mukana. Workshopin kuluessa näyttelyosastollamme käytiin useita satoja kiinnostavia keskusteluita sekä solmittiin uusia yhteyksiä. Osallistuimme myös torstaina 22.1. illalla pidettyyn Tieteen yöhön. 

Ensi vuonna uudelleen! 

Avaruus sekä Winter Satellite Workshop olivat näyttävästi esillä myös Ylen Aamussa sekä Ykkösaamussa 21.1. Mukana ohjelmissa olivat Heidin lisäksi Työ- ja elinkeinoministeriön johtava asiantuntija, Suomen “avaruusjohtaja” Tero Vihavainen ja ICEYE-yhtiön perustaja ja strategiajohtaja Pekka Laurila.

Ohjelmat ovat Yle Areenassa: Ylen aamu ja Ykkösaamu. Winter Satellite Workshopin esitykset (myös Heidin) ovat puolestaan WSW:n YouTube-kanavalla

Ylen aamu

Helsingin yliopiston Sustainable Space MOOC -kurssi on julkaistu 

Vaikka hankkeemme on vasta alkanut, tuloksia on jo tulossa: partnerimme Helsingin yliopiston uusi avoin MOOC-kurssi Sustainable Space tarjoaa kattavan läpileikkauksen paitsi avaruustoiminnan perusasioihin, niin myös avaruustoiminnan keskeisiin kestävyyskysymyksiin.

Kurssilla käsitellään muun muassa satelliittien laukaisua, avaruustoiminnan ja Auringon vuorovaikutusta sekä avaruuden hyödyntämiseen liittyviä oikeudellisia ja eettisiä ulottuvuuksia. 

Kurssi sopii kaikille aiheesta kiinnostuneille – aiempaa osaamista ei tarvita! 

Sustainable Space -kurssia on tehty jo jonkun aikaa osana päättynyttä FORESAIL-huippuyksikköohjelmaa, mutta se julkaistiin sopivasti SpaceEconomyn alettua. 

SpacEconomy -hankkeen edetessä julkaistaan lisää avoimia MOOC-kursseja, joiden teemoina ovat mm. avaruusdatan käsittely sekä tekoäly ja koneoppiminen. 

Maanmittauslaitos avaa tutkimusaineistoa yrityksille 

Maanmittaislaitoksen Paikkatietokeskuksen tutkijat tuottavat jatkuvasti tarkkaa tietoa siitä, miten ja milloin Suomessa on havaittu GNSS-häirintää. Nyt tätä tietoa on saatavissa myös yrityksille, jotka kehittävät uusia ratkaisuja häiriöiltä suojautumiseen ja niihin varautumiseen. 

Samoin Paikkatietokeskus kerää havaintoja avaruusromusta sekä sen olemuksesta. Myös tätä tietoa on nyt avattu yrityksille, jotka kehittävät keinoja avaruusromun seurantaan.   

Lisätietoja kummastakin on Maanmittauslaitoksen nettisivuilla

Tutkija katsoo satelliitin mallikappaletta

Keväällä luvassa osallistamista ja yhteistyötä! 

Kevätkaudella tapahtuu paljon lisää. Yksi esimerkikki on Turun yliopiston järjestämä kansalaispaneeli, missä selvitetään "tavallisten" kansalaisten käsityksiä avaruusalasta sekä heidän mielipiteitään sen kehittämisen tarpeista. 

Tapaamme myös yrityskumppaneita Sodankylässä huhtikuussa Ilmatieteen laitoksen järjestämässä SpacEconomy Beyond the Arctic –tilaisuudessa, joka toteutetaan Euroopan avaruusjärjestön tukeman, kaukokartoitussatelliittien maavalidointiin erikoistuneen Sodankylä Supersite Review -tilaisuuden yhteydessä. Tilaisuus on avoin kaikille sidosryhmiemme edustajille. Lähetämme tästä lisätietoja myöhemmin.

Lisäksi toteutamme piakkoin sidosryhmille kyselyn, jossa kartoitamme näkemyksiä ja tarpeita hankkeen tutkimuskysymyksien tarkentamiseksi.  

Tietoa näistä tulee nettisivuillemme ja seuraavaan uutiskirjeessämme.