Tästä se lähtee! SpacEconomyn ensimmäinen kokoontuminen Heurekassa
SpacEconomy -hanke piti tänään 9. joulukuuta ensimmäisen fyysisen kokoontumisensa Heurekassa, Vantaalla. Heureka on eräs hankkeen neuvonantajista ja siellä on vielä esillä erinomainen Matkalla avaruudessa -näyttely, joten paikka oli looginen valinta ensimmäisen kokoontumisen pitopaikaksi.
Päivän päätteeksi Matkalla avaruudessa -näyttelyn tuottaja Sami Pihkala myös esitteli näyttelyä ja kertoi sen taustasta. Kokoustajat pääsivätkin kokemaan kävelyä Kuun pinnalla, korjauksien tekemistä painottomuudessa ja matkan Marsiin monine yllätyksineen.
Itse SpacEconomy -hanke alkoi virallisesti jo lokakuussa ja tämä tuore #StrateginenTutkimus -hanke pääsikin heti hyvin alkuun. Monet työpaketit liittyvät läheisesti aiempaan tutkimukseen, joten ne saattoivat järjestäytyä saman tien ja fokusoida tekemisiään hankkeen tavoitteiden mukaisesti.
Tavoitteena on - lyhyesti - edistää avaruusteknologian sekä -sovellusten avulla talouskasvua, parantaa yhteiskunnan hyvinvointia ja tukea kestävää kehitystä monitieteellisesti. Tämä tapahtuu myös ottamalla mukaan tahoja, jotka ovat olleet perinteisesti vähemmän tekemisissä avaruushankkeiden kanssa, mutta joilla on uudessa, orastavassa avaruustaloudessa paljon annettavaa.
Hankkeeseen osallistuvat tahot, joiden tekemä työ pohjusti nykyistä kukoistusta suomalaisessa avaruustoiminnassa (ennen kaikkea Aalto-yliopisto, Helsingin Yliopisto, Turun yliopisto ja Ilmatieteen laitos), nykyisin kaikkien käyttämiä avaruussovelluksia tutkivat ja kehittävät tahot (Tampereen yliopisto, Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus), avaruustoiminnan kaupallistamista sekä avaruusliiketoimintaa kehittävät yliopistot (Tampere, Vaasa ja Turku), ja vuorovaikutuskoordinaatiota hoitava Jari Mäkinen yhtiönsä Kupla Productions Oy kautta.
Tänäisessä tapaamisessa konsortio kävi läpi työpaketit ja niiden sisällöt, verkostoitui nykyistäkin paremmin sekä hahmotteli tulevia toimia. Yksi näistä on varsin massiivinen osallistuminen tammikuussa Espoon Dipolissa pidettävään Winter Satellite Workshopiin, josta on kahdeksassa vuodessa muodostunut Euroopan johtava uuden avaruusajan tapaaminen.
Osallistuminen tapahtumaan on ilmaista, joten kaikki avaruudesta ja etenkin Suomen hyvin hengästyttävästä avaruustoiminnasta kiinnostuneet voivat rekisteröityä mukaan osoitteessa spaceworkshop.fi. Siellä voi tutustua myös SpacEconomy -hankkeeseen esitelmissä, postereissa ja näyttelyosastolla.
Olennaista tänään pidetyssä kick-off -tilaisuudessa oli myös hankkeemme uuden projektipäällikön ensiesittäytyminen: Strategisen tutkimuksen hankkeet perinpohjaisesti tunteva Ia Hyttinen alkoi työssään joulukuun alussa.
Kuvassa Heidi on eturivissä keskellä ja Ia on hänen oikealla puolellaan. Tilaisuuden lounastauolla otettu kuva heijastaa erinomaisesti hankkeen osanottajien tunnelmaa: kaikki hymyilevät pyytämättä!
Tästä on hyvä jatkaa.