Skip to main content

Space Cafe ja Launch into Space Tampereella

360-näkymä Space Café -tapahtumaan

Viime viikolla Tampereella oli vilskettä!

Ensin tiistaina 12.5.2026 Tampereen Startuptukiyhdistys ry (Start Up Nation Finland) aloitti viime viikolla uuden Space Café -tapahtumasarjan pitämällä ensimmäisen avaruusteemaisen tilaisuutensa Tampereen keskustassa Crazy Townin yhteistyötilassa. Myös SpacEconomy kutsuttiin mukaan.

Sitten keskiviikkona 13.5. Tampereen yliopisto ja SpaceEconomy-hanke järjestivät yliopiston Kampusareenalla Launch into Space –verkostoitumistapahtuman. Paikalla oli yli sata eri tyyppistä avaruusalan toimijaa, tutkijaa, yritystä, opiskelijaa ja aiheesta muuten vain kiinnostunutta.

Alun perin pieneksi opiskelijatapahtumaksi suunniteltu tilaisuus kasvoi nopeasti suureksi kokonaisuudeksi, kun kiinnostuneita kertyi runsaasti ja ohjelma laajentui käsittämään myös Nasan valtuuskunnan vierailun – paikalle saapui muun muassa "sisunautti", Nasan entinen astronautti Timothy "Tim" Kopra.

Heidi Kuusniemi ja Tim Kopra

Heidi Kuusniemi ja Tim Kopra keskustelevat. 

 

Launch into Space –tapahtuman tavoitteena oli vahvistaa monitieteistä yhteistyötä ja tukea avaruusalan kasvua Tampereen seudulla. Päivän aikana kuultiin puheenvuoroja yliopiston tutkimuksesta sekä yritysten näkökulmista. 

Tampereella tehtävää tutkimusta esiteltiin monipuolisesti aina satelliittidatan hyödyntämisestä materiaalitutkimukseen ja kuvantamisteknologioihin. Lisäksi esillä oli rakenteilla oleva Noodi-tutkimus- ja innovaatioympäristö sekä opiskelijoiden rooli osana alan kehitystä.

Yrityspuheenvuoroissa ICEYE, Beyond Gravity ja Northbase valottivat alan käytännön sovelluksia ja kasvunäkymiä. Business Tampere korosti avaruustalouden mahdollisuuksia alueellisena kasvutekijänä. Puhujien yhteinen viesti oli selkeä: Tampereella on runsaasti osaamista, jota voidaan soveltaa avaruusalalle, ja tutkimuksen ja yritysten väliselle yhteistyölle on vahva tahtotila.

Erityistä kiinnostusta herätti Yhdysvalloista Suomessa vierailulla oleva asiantuntijaryhmä, joka houkutteli paikalle runsaasti yleisöä ja mediaa. 

Nyt Voyager Technologies -yhtiötä edustava Kopra kertoi puheenvuorossaan muun muassa kokemuksistaan avaruusasemalla elämisestä sekä korosti yhteistyön, uteliaisuuden ja rohkeuden merkitystä avaruusalan kehityksessä. Hän myös muistutti, että alan tulevaisuus rakentuu monialaisesta osaamisesta. 

Voyagerin ja NASA HUNCH -opiskelijayhteistyön ohjelmapäällikkö Scott Rodriguez puolestaan kertoi Nasan Artemis-ohjelmasta, jonka tavoitteena on palauttaa ihminen Kuuhun ja luoda sinne pysyvä asutus.

Tapahtuman päätteeksi järjestetty verkostoitumis- ja posterisessio osoittautui vilkkaaksi: osallistujat keskustelivat aktiivisesti ja loivat uusia kontakteja. Osallistujien innostumisesta voisi päätellä, että tällaiselle verkottumistapahtumalle oli tosiaan tarvetta. 

Launch into Space -tapahtuma osoitti, että kiinnostus avaruusalaa kohtaan on kasvussa ja Tampereella on erinomaiset lähtökohdat toimia alan merkittävänä osaamiskeskittymänä.

Tuni Industry Ambassadors

 

Avaruuspöhinä alkoi kuitenkin jo edellisenä iltana, kun Tampereen Startuptukiyhdistys aloitti viime viikolla uuden Space Café -tapahtumasarjan pitämällä ensimmäisen avaruusteemaisen tilaisuutensa 12.5.2026 Tampereen keskustassa Crazy Townin yhteistyötilassa.

Myös SpacEconomy-projekti kutsuttiin mukaan.

Tunnelma oli alusta alkaen lämmin ja keskusteleva, ja paikalle saapui noin kolmisenkymmentä osallistujaa. Tällaiset tilaisuudet ovat erityisen tärkeitä, sillä ne tuovat yhteen eri mikroekosysteemien toimijoita, mahdollistavat tutustumisen ja vahvistavat samalla koko kansallista avaruusalan kenttää.

Mukana akateemisia projektejaan esittelemässä olivat myös Laurea-ammattikorkeakoulun EU-rahoitteisen AEROFUSE-projektin partneri Minna Pura, sekä Ali Arslan Vaasan yliopistosta, joka kertoi avaruusdataan keskittyvästä Nordic Hubista. 

Yrityskenttää edustivat puhujapuolella Tommi Rasila (North Base), Tommi Lampila (Xiphera) ja Ebra Gohari (Caraventures). Avaruusalan opiskelijoiden näkökulmaa ja tuoreimpia kuulumisia kertoi Deniel Must (Aalto Space Association).

Puhujille yhteisenä teemana nousi esiin avaruusalan läpileikkaava yhteistyö. Yhdellä toimijalla on maa-asemia, toisella laukaisuinfrastruktuuri, kolmannella satellittidataa, neljäs kehittää datasta palveluja ja viides varmistaa tietoturvan. Harva toimija pystyy yksin kattamaan koko arvoketjun. Avaruusalalla teknologiset investoinnit ovat usein mittavia ja ala itsessään hyvin monitieteinen, joten yhteistyö ei ole vain hyödyllistä vaan lähes välttämätöntä.

Monitieteisyys korostui myös paneelikeskustelussa, johon osallistuivat Ia Hyttisen lisäksi Tommi Rasila, Ali Arslan ja Tommi Lampila. 

Ia Hyttinen kertoo SpacEconomystä

Räjähdysmäisesti kasvavalle alalle tarvitaan uusia osaajia. Yhteiskunnallista keskustelua avaruusalan kasvusta on hyvä ylläpitää, jotta mukaan heräävät myös ne, jotka eivät vielä alalla ole. Yhtenä pullonkaulana on tunnistettu avaruusalan koulutuspolkujen pirstaleisuus, mutta tähänkin SpacEconomy hankkeessa olemme kehittämässä ratkaisuja. 

Yhteinen viesti oli kuitenkin selkeä: vielä ei ole liian myöhäistä lähteä mukaan. Itse asiassa avaruusalan suurin kasvu on vasta edessä. 

Avaruusala tarvitsee uusia osaajia, ja mukaan mahtuu monenlaisia taustoja. Ehkä tärkeintä on kuitenkin se, että alalla nyt toimivat ihmiset ovat hyvin avoimia ja kannustavia. Uusia tulijoita toivotetaan aidosti tervetulleiksi!

Kirjoittajat: Johanna Haveri ja Ia Hyttinen
Kuvat: Dipanjan Das / Startup Nation Finland ja Johanna Haveri